The Asylum Albums (1976-1980) [6LP]

"Kyse ei ole vain taideteoksesta – musiikista ja sanoituksista – jonka Joni meille antaa. Hänen taiteensa muuttaa meitä itseämme. Hän on siirtänyt asioita sisällämme. Ja näin taiteilijat muuttavat maailmaa." – Meryl Streep

THE HISSING OF SUMMER LAwns -kiertueen jälkeen Joni Mitchell vetäytyi Neil Youngin rantataloon toipumaan. Halukkaana matkustamaan mutta päättämättömänä kohteesta Mitchell sai yllättäen kutsun ystävien kanssa tehtävälle maanlaajuiselle automatkalle. Se oli yksi kolmesta automatkasta, jotka hän teki vuosien 1975 ja 1976 välillä, ja se oli alkuna ajanjaksolle, jota määrittivät vaeltamisenhalu sekä fyysisissä matkoissa että musiikillisessa tutkimuksessa. Tämä muutoksen aika on keskiössä kokoelmassa THE ASYLUM ALBUMS (1976-1980), joka on seuraava julkaisu Joni Mitchell Archives -sarjassa.

Uusi kokoelma esittelee Mitchellin rohkeimmillaan albumien HEJIRA (1976), DON JUAN'S RECKLESS DAUGHTER (1977), MINGUS (1979) ja live-albumin SHADOWS AND LIGHT (1980) kautta. Arvostettu äänisuunnittelija Bernie Grundman on mestaroinut kaikki neljä julkaisua tähän boksisettiin alkuperäisistä litteistä analogisista master-nauhoista.

Tänä aikana Mitchell julisti rohkeasti siirtyvänsä "hit-osastolta" "taideosastolle". Kriitikot olivat hitaita reagoimaan, mutta hänen luovuutensa oli ylikierroksilla. Sen sijaan että hän olisi käyttänyt studiomuusikoita, hän alkoi äänittää jazz-virtuoosien, kuten Larry Carltonin ja Pat Methenyn (kitara), Michael Breckerin (saksofoni), Herbie Hancockin (koskettimet) ja Don Aliasin (lyömäsoittimet) sekä useiden Weather Reportin jäsenten, kuten Jaco Pastoriuksen (basso) ja Wayne Shorterin (saksofoni), kanssa.

HEJIRA erottuu osoituksena Mitchellin taiteellisesta kehityksestä. Sen hillitty instrumentaatio yhdistettynä hänen itsetutkiskeleviin sanoituksiinsa tuotti ajattomia kappaleita, kuten "Coyote" ja "Furry Sings The Blues", joissa Young soittaa huuliharppua. Mitchell sanoi kerran: "Luulen, että monet muut ihmiset olisivat voineet kirjoittaa monet muut lauluni, mutta tunnen, että Hejiran laulut saattoivat tulla vain minulta."

Hänen matkansa jatkui albumin DON JUAN'S RECKLESS DAUGHTER kanssa, joka on kaksinkertainen albumi pääosin kokeellista musiikkia. Se sisälsi "Paprika Plains" -kappaleen, sivun mittaisen pianokappaleen orkesterisovituksin. Se löysi vastaanottavaisen yleisön musiikin etsijöistä, kuten Björkistä, joka sanoi albumin pelottomuuden innoittaneen myöhemmin hänen musiikkiaan.

Lopulta Mitchellin polku johti Mingusiin, yhteistyöhön jazz-jättiläinen Charles Mingusin kanssa, joka kirjoitti useita kappaleita projektiin. Mingus kuoli vähän ennen albumin valmistumista, ja Mitchell omisti sen hänelle. Albumilla oli neljä Mingusin kappaletta, joihin Mitchell kirjoitti sanat, mukaan lukien versio kappaleesta "Goodbye Pork Pie Hat", joka on Mingusin kunnianosoitus saksofonisti Lester Youngille ja yksi hänen tunnetuimmista sävellyksistään. Albumin kansilehdessä Mitchell sanoi tunteneensa olevansa ensimmäistä kertaa täysin uppoutunut jazziin levyä tehdessään. "Olin kuin seisoisin joen rannalla – yksi varvas vedessä – tunnustellen – ja Charlie tuli ja työnsi minut sisään – 'ui tai uppoa'..."

Viimeinen osa kokoelmassa THE ASYLUM ALBUMS (1976-1980) on kaksinkertainen live-albumi Shadows and Light. Se oli Mitchellin toinen live-albumi ja hänen viimeinen julkaisunsa Asylum Recordsille. Hän äänitti sen Mingus-kiertueen aikana syyskuussa 1979 Santa Barbara Bowlissa. Paitsi klassikkokappaleen "Woodstock" esitystä, albumi keskittyi kappaleisiin hänen viimeisimmiltä albumeiltaan, kuten "Amelia", "Dreamland" ja "The Dry Cleaner From Des Moines". The Persuasions, 1960-luvulla suosittu lauluyhtye, esiintyi myös kahdessa kappaleessa: nimikkokappaleessa ja coverissa "Why Do Fools Fall In Love".

Kokoelman THE ASYLUM ALBUMS (1976-1980) kansitaide sisältää osan Mitchellin alkuperäisestä maalauksesta. Fanit saavat täyden version leikkisästi abstraktista maisemasta mukana tulevana lisäkkeenä albumin pakkauksessa sekä CD- että LP-versioissa. Mukana on myös sydämellinen essee, jonka on kirjoittanut Oscar-palkittu näyttelijä Meryl Streep, joka on Mitchellin tuotannon elinikäinen fani.